Kunnon Ratsut

Sanna Sassi

Olen ylittänyt itseni! Olen kevään ajan nostattanut kuntoa pyöräilemällä vimmatusti pitkin Tuusulan teitä. Nyt viimein uskalsin siirtyä tieltä metsään. Polku alkoi leveänä purupohjaisena maastona. Ensimmäinen tunne oli toive päästä tänne hevosen kyydissä: ihanaa kangasmetsää ja pehmeä pohja. Haaveilulle ei kuitenkaan annettu kauan tilaa, kun polku muuttui kivikkoiseksi ylämäeksi. Hallitsematon yläkroppani heilui minne sattui, minkä johdosta pyörä yritti keulia. Samanaikaisesti renkutin vaihteita muistamatta kumpaan suuntaan kevenee ja kumpaan kovenee. Katsoin parhaimmaksi taluttaa.

Ensimmäisen riemunkiljahduksen päästin ylitettyäni kaatuneen puunrungon, myös juurakot ylittyivät mielestäni ensikertalaiseksi kohtuullisesti. Seuraavan jyrkän ylämäen nousin apinanraivolla. Mäen päällä armas personal trainerini huomautti, että mäet voisivat olla helpompia, jos keventäisin eturattaan vastusta. Kiitos vinkistä, tuli vaan pikkuisen myöhässä. Seuraavaan nousuun lähdin itsevarmana kokeilemaan kevyempää vastusta. Pyörästä kuului rusaus kun eturattaan vaijeri katkesi. Tässä vaiheessa syke oli varmaan lähellä sydänkohtauksen rajoja, hiki valui kaikista huokosista ja apinanraivo oli muuttumassa naisen raivoksi. Riivin jostain selkäytimestä itseeni energiaa ja pääsin kuin pääsinkin kinkeämään itseni mäen päälle. Harmi vaan myöskään alamäet eivät maastossa ole suunniteltu lepoon, vaan pyörää on ohjattava ajatuksella ja sillä minulta vielä puuttuvalla kehon ja pyörän yhteiskoordinaatiolla. Lopulta pääsimme takaisin turvalliselle tasaiselle tielle, jossa saatoin antaa jalkojen vain polkea kohti kotia.

Vaikka tarinastani saattoi tulla hieman negatiivissävytteinen, odotan valtavasti seuraavaa vapaahetkeä, jolloin pääsen uudelleen maastoon. Olen nyt kohdannut lajin, jossa minun on pakko keskittää levoton mieleni tekemiseen ja tilanteen hallintaan. Voin siis suositella maastopyöräilyä sinulle, joka tarvitset liikunnalta haasteita ja haluat ulkoistaa itsesi muulta maailmalta urheilusuorituksen ajaksi. Kaupan päälle saat ulkoilmaa, hyvän metsän tuoksun, sekä valtavat reisilihakset.

Kaisa Kujala

Mä sain sen, uuden ihanan pyörän, ah ihanaa! Tärkeimmät ensin; se on tyylikkään retro -vivahteinen, kiiltävän musta, 3-vaihdetta, isot pyörät, kaunis muotoilu ja ennen kaikkea; se oma kori! Olen niin onnesta soikeana, että ensin meni pari viikkoa vain ihastellessa ja mielikuvaharjoitellessa, ennen kuin sain lähdettyä ensimmäiselle pidemmälle ajokokeilulle. Ajoin arki-iltana lapsen mentyä nukkumaan, Lauttasaaren ympäri. Kevätilta, linnut lauloi ja uusi ihana pyörä rullasi hyvin, siinä meni vajaa 10km ihan  sujuvasti maisemista nauttien.

Tästä sain lisävirtaa haaveelleni, siihen työmatkapyöräilyyn. Sulattelin vielä noin viikon, ja TÄMÄN VIIKON MAANANTAINA tartuin itseäni niskasta kiinni ja polkasta paukautin kotoa töihin ja vielä takaisinkin! Eikä siihen mennyt ainakaan yhtään sen pidempään kuin julkisilla matkustaessa, jopa päinvastoin, MIKÄ VOITTAJAFIILIS!! Hiki tuli, naama punoitti ainakin 30min vielä suihkunkin jälkeen ja pohkeet sekä pakarat olivat hellinä, mutta mikä fiilis! Pursusin ylpeyttä koko päivän eikä kukaan työkaverini varmasti jäänyt paitsi tästä suitsutuksesta.. No nyt on jo keskiviikko, ja seuraava haaste onkin sitten toteuttaa tämä sama uudestaan. Uskon, että tällä kertaa kynnys on äärettömän paljon matalampi, mutta tiedostan silti oman peruslaiskan luonteeni ja tätä myötä myös kynnyksen olemassaolon.

En ole käyttänyt elämässäni ennen askelmittaria. Nyt innosta puhkuen liityin työpaikan joukkueeseen tähän Askeleet -kampanjaan ja otin reippaasti mittarin käyttöön. Mitä sitä turhaan ohjeita lukemaan tai edes itseopiskelemaan, laitoin mittarin päälle ja lähdin liikkeelle. Päiviä kului, kävelin osan työmatkasta, töissä kiltisti kävelin portaat ylös alas ja kävin vielä lenkilläkin ja tallillakin mittari roikkui vyötäröllä. Pari viikkoa meni, kun huomasin joukkuetovereillani olevan merkittävästi suuremmat askelmäärät verrattuna omiini. Mietin, että en ole rehkinyt normaalia arki-kävelyä enempää, mutta silti olisin olettanut saavani askeleita enemmän kasaan. Kuinka paljon oikein pitää kävellä että saa sen 10 000 täyteen?? Ahdistuin. Jälleen liikkumisesta tuli raskasta ja toivotonta, ajattelin, ettei tästä tule mitään. KUNNES ÄLYSIN lukea mitä mittarini minulle kertoo; siinä seisoi Stepin kohdalla /MIL eli jotain muuta kuin askelten määrä, otaksun? Löysin mittarista kohdan STEP ja samalla kyseisen päivän askelmäärät ja hups! Ne olivat reilusti yli 8000. Valaistuminen oli tapahtunut ja tunsin energian palavaan kehooni ja ennen kaikkea mieleni valtasi jälleen toiveikkuus. En ehkä ollutkaan ihan luuseri, niillä kuvitelluilla 2000 askeleella olikin ihan toinen merkitys. HUH! Tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin reippain ja toiveikkain mielin!

Emmi Kupiainen

Ratsastajan puolen vuoden fysiikkaohjelmoinnissani on menossa nyt neljän viikon ”punnerra ja venyttele” –jakso. Tämän innoittamana sovitin aikatauluni niin, että pääsin vihdoinkin kokeilemaan paikalliseen kuntokeskukseen shindo-venyttelyä. Kyse on syvävenyttelystä aasialaisin maustein ja ”venytykset kohdistuvat mm. kehon energiaratoihin eli meridiaaneihin”. Jep, selvä homma, kuulostaa hyvältä.

Olen toki tiennyt olevani melkoisen jumissa, ja hyvinäkin päivinä hierojani onnistuu löytämään hartialihaksistani mahtavia ja kipeitä kuonakökkösiä. En kuitenkaan tajunnut olevani niiiiin jumissa, että shindo-tunnin alkulämmittelyn aikana meinaan pyörtyä. Juuri niin. Ehdin ravistella kädet ja nautiskella niskan pyörittelystä, mutta sen jälkeen alkoi kylmä hiki nousta otsalle ja silmissä pyöriä. Sinnittelin vielä hetken mutta ei, oli pakko istua. Jo pelkkä lihasten alkulämmittely venyttelyjä varten sai kuona-aineet lihaksistani huminalla liikkeelle.

Otettuani hetken lukua pääsin mukaan venyttelyihin. Yksi venytys kesti aina useita minuutteja ja niiden välillä hengiteltiin. Yhdessä venytyksessä ohjaaja kävi painelemassa korvantaustojamme ja hieromassa päätämme – varmaan joistain ihmisistä ahdistavaa lähentelyä mutta oli kyllä ilmeisen hyödyllistä. Lähes kaikki venyttelyasennot olivat minulle todella haastavia (jopa kivuliaita…), ja kateellisena katselin tuplasti itseäni vanhempien naisten sulavia taivutteluja. Venytykset olivat kyllä tehokkaita ja tajusin itse tekemäni ”syvävenyttelyn” olleen ihan jotain muuta – pitäisi vain malttaa olla venytyksissä pidempään ja löytää paremmin ne asennot, joissa joku paikka todella venyy.

Kannustan ehdottomasti kaikkia kokeilemaan ohjattuja venyttelyjä. Ne ovat todella tehokkaita ja niistä saa apua ja vinkkejä itsenäiseen lihashuoltoon. Pitää itsekin käydä useammin.

Emmi Kupiainen

Liikuntapäiväkirjan pitäminen on hyvä tapa motivoida itseään ja seurata liikkumista. Tapoja on monia ruutuvihkosta exel-taulukoiden kautta erilaisiin tietokoneohjelmiin ja –sovelluksiin. Minut on vedetty mukaan HeiaHeia!-sivustolle.

HeiaHeia!:ssa voi kirjata omat harjoituksensa ja kannustaa omien kavereiden liikkumista. Sivulle on syötetty satoja lajeja valmiiksi kuvakkeiden kera, ja kaikesta liikunnasta saa pisteitä. Perinteisten urheilulajien lisäksi voi kertoa harjoittaneensa myös vaikkapa shoppailua, siivoamista, klubbailua tai rakastamista… Ja kai se listalta löytyvä kukkien kastelukin käy urheilusta jos piha tai kämppä on tarpeeksi iso. Omista harjoituksistaan voi satuilla paljonkin tai vain esim. kirjata ajan tai kilometrit.

HeiaHeia!:ssa on myös mukava kommentoida muiden treenejä ja jakaa kivoja kannustinkuvakkeita, joita saa käyttöönsä sitä enemmän mitä kovemmin treena. Muille voi tsempiksi antaa mm. hedelmiä, drinkkejä tai pyörätuoleja. HeiaHeia! on kai mahdollista jotenkin liittää myös facebookiin, mutta tähän ominaisuuteen en ole megalaiskana fb-käyttäjänä perehtynyt.

Kannattaa tutustua, ja vinkatkaa myös muista netissä olevista treenipäiväkirjoista ja hyödyllisistä sivustoista tai ohjelmista!

http://www.heiaheia.com/

Sanna Sassi

Omistan polkupyörän, Solifer Retro-merkkisen vaihteettoman ”mummomallin”, jossa on ihanan leveä penkki ja lisävarusteena vanha kunnon pyöräkori. Olen retkeillyt pyöräni kanssa useamman vuoden ja ollut ihan tyytyväinen yhteistyöhömme. Nyt ystävyytemme on alkanut rakoilla.
1. Viime syksynä löysin pyöräni rajat, sen maksiminopeuden, joka ei ollut yhtäläinen vauhdinhurmani kanssa.
2. Menin ja kokeilin ystäväni hybridi-pyörää, sekä kevyttä maastomallia ja koin jotain ennennäkemätöntä. Ylämäki = vaihda vaihdetta pienemmälle ja jatka poljentaa tasaisesti reisiä repimättä, alamäki = vaihda vaihdetta suuremmalle, tasainen tie = anna palaa, oma maksiminopeus tulee vastaan, kun pyörä vasta lämmittelee.

Kun näihin vastoinkäymisiin lisätään kodissamme vallitseva pyöräilyä ihannoiva tunnelma, sekä kokeiluhaluinen mieli, olen saattanut itseni tilanteeseen, jossa olen käynyt viime viikolla pyöräilemässä ensin 16 km ja sitten 22 km ja nälkä kasvaa.

Sain uuden pyörän. Retroni joutuu muuttamaan mökkipyöräksi ja tilalle tuli autotallissamme maanneen maastopyörän runkoon kasattu kokonaisuus, joka on suunniteltu minun mitoilla. (Pyöriä siis kasataan mm. sahaamalla esim. ohjaustanko lyhyemmäksi ihan ronskisti rautasahalla!) Kaupan päälle sain personal trainerin, joka puhkuu intoa esitellessään ajamiaan reittejä ja tarjoilee ohimennen huikan vesipullosta.

Nyt muiden kirotessa hitaasti sulavaa lunta, kiittelen, että metsät ovat vielä lumen peitossa. Ajatus tällä kunnolla suoraan juurakoiden, kivikoiden ja pienen pienten maastopolkujen ja suurien mäkien sekaan ajautuminen pyörän kyydissä pelottaa.  Historiallisena tosiasiana mainittakoon, että yllämainittu personal trainer on jo kerran aikaisemmin (häämatkallamme) yrittänyt taivuttaa minua maastopyöräilyn pariin. Tuolloin välineenä oli ihan tavallinen hotellilta vuokrattu ohutrenkainen cityfillari, jolla oli tarkoitus kiivetä lähes pystysuorana kohoavaa kinttupolkua paahtavassa helteessä kilometritolkulla. Tuolloin pyörä lensi komeassa kaaressa pusikkoon ja tuore sulhanen sai kuulla kunniansa loistavasta ajankäytön suunnittelusta. Menneisyydestä huolimatta, useiden vuosien toipumisajalla olen nyt ottanut haasteen vastaan ja kohottelen kuntoa kokeakseni maastopyöräilyn riemun. Kuka tietää, olenko ensi kesänä ajettavassa Tahkon maastopyöräkisassa surevan omaisen sijaista kuskina?  Jos taas ilmenee, että metsäajo ei vielä tänäkään päivänä ole minun juttu, uuteen pyörääni on mahdollista vaihtaa ohuemmat renkaat, jolloin voin jatkaa vauhdinhurmalla ilottelua maanteiden valloittajana.

Anne Hyttinen
Fysioterapeutti AMK, ammattivalmentaja, Lit-yo
SRL:n kuntotyöryhmä

Ratsastajilla on pääsääntöisesti erinomaiset selän lihakset. Voimaa löytyy myös käsistä ja jaloista. Ongelmana ovat vatsalihakset, jotka ovat heikot lähes 90 %:lla testatuista ratsastajista. Pahimmillaan vatsa- selkälihasepätasapaino voi olla niin suuri, että ratsastaja ei pysty tekemään yhtään vatsalihasliikettä, mutta selkälihakset ovat huippuluokkaa. Sama suhde näkyy myös syvien lihasten kohdalla.

Myös aerobinen kunto on monelle ratsastajalle kompastuskivi. Jaksatko hölkätä/juosta yhtä mittaa 2-3 km kaverin kanssa mukavasti jutellen? Tähän olisi hyvä pyrkiä. Tuntihevonen liikkuu ratsastustunnin aikana jopa 10 km, ja jos ratsastajan hapenottokyky ei riitä kevyeen hölkkälenkkiin, voi olla, että ratsastustunnista tulee tunnista toiseen vain selviytymistarina hevosen kustannuksella.

Kun keho on kunnossa, ratsastustunnista/harrastamisesta voi nauttia koko rahalla. Kun huomioit vielä hyvän alkulämmittelyn ennen ratsastustuntia, olet valmiina ottamaan tunnin annin vastaan jo ensimmäisistä minuuteista lähtien. Ratsastuksen tärkein asia, hevonen, kiittää myös ratsastajaa, joka hallitsee kehonsa, eikä tuota ylimääräistä painetta selkään huonon kunnon ja/tai tasapainon kautta. Ratsastus on myös ehdottomasti turvallisempaa, kun sekä ratsastaja että hevonen ovat riittävässä kunnossa tehtävien suorittamiseen.

Muistathan hevosen jäähdyttelyn lisäksi myös oman loppujäähdyttelyn!

KUN HALUAT YLLÄPITÄÄ KUNTOA…

Aloittelevalle ratsastajalle ja terveysliikkujalle reipas liikkuminen vähintään kaksi ja puoli tuntia viikossa on UKK-instituutin mukaan riittävää. Huonokuntoisella jo tämä liikuntamäärä kohottaa kuntoa.

Hyviä liikuntamuotoja ratsastuksen lisäksi ovat mm.
* Kävely, sauvakävely, pyöräily, hiihto, työmatkaliikunta sekä raskaat koti- ja pihatyöt.
* Normaalit tallityöt vastaavat kevyttä tai keskiraskasta kotityötä ja ylläpitävät lihaskuntoa. Muista kuitenkin työergonomia, ja tee tallitöitä lihaksiston kannalta tasapuolisesti. Onnistuuhan talikon heiluttelu tai lattian harjaus molemmin puolin?
- Tämä on helppo tapa työn ohessa kehittää myös kehon koordinaatiota!

KUN HALUAT KOHOTTAA KUNTOA…

Pelkkä ratsastus ei siis kerran tai kaksi viikossa riitä pitämään ratsastajaa hyvässä kunnossa, vaan ratsastus vaatii myös oheistoimia pitääkseen terveyskuntoa yllä. Ratsastaja tarvitsee kuntonsa ylläpitämiseksi ja erityisesti kuntonsa kohottamiseksi jo rasittavampaa liikkumista, kuten:
* Ylämäki- ja porraskävely, juoksu, hiihto, nopea pyöräily, kuntouinti, vesijuoksu jne.
- Kokeile intervalleja: 1 min juoksua, 1 min kävelyä, toista 5 x. Lisää määrää viikoittain! Kokeile intervalleja myös muissa lajeissa.
* Myös nopeat maila- ja pallopelit sekä aerobic-tyyppiset kuntojumpat ovat hyviä kestävyyttä ja liikenopeutta parantavia lajeja.

Hyvä hapenottokyky auttaa jaksamaan keskittyneesti koko ratsastustunnin!

RATSASTUKSEN LISÄKSI:

* Kestävyyskuntoa voi parantaa UKK-instituutin suositusten mukaan liikkumalla useana päivänä viikossa yhteensä vähintään 2 t 30 min reippaasti tai 1 t 15 min rasittavasti.
* Kestävyysliikunnan lisäksi tarvitaan vähintään kaksi kertaa viikossa lihaskuntoa kohentavaa, liikehallintaa ja tasapainoa kehittävää liikuntaa. Suuria lihasryhmiä vahvistavia liikkeitä suositellaan tehtäväksi 8—10 ja kutakin liikettä kohden toistoja tulee kertyä 8—12.
- Raskaat tallityöt ovat hyvä tapa kohentaa lihaskuntoa. Heinäpaalien mättö tai lumityöt korvaavat mainiosti yhden viikoittaisen kuntopiirin!
- Kuntopiirityyppinen harjoittelu on mukavaa, ja ratsastajalle erinomaista lihaskuntoa kohentavaa liikuntaa! Tee kuntopiiri 1-2 x / viikossa. Liikkeitä löydät Ratsastajan Kunto-Oppaasta.

Säännöllinen venyttely ylläpitää ratsastajan liikkuvuutta ja palauttaa lihaksen normaalimittaan suorituksen jälkeen. Ratsastaja tarvitsee joustavat lihakset ohjaillakseen hevosta, ja mukautuakseen hevosen liikkeisiin, joten ratsastajan päiväohjelmaan tulisi kuulua myös säännöllinen venyttely.

KUNTO-OPPAASTA LÖYDÄT MYÖS VIIKKO-OHJELMA-MALLIT AEROBISEN KUNNON HARJOITTELUUN SEKÄ VENYTTELYYN.

Liikunnan iloa!

Emmi Kupiainen

Inhosin aina kuntosaleja. Kokemukseni tosin rajoittuivat mutamaan pakolliseen kuntosalikäyntiin koululiikunnan puitteissa ja muistikuvissani vilahtelivat lähinnä kolisevat laitteet joiden säätö ja käyttötarkoitus olivat täyttä hepreaa, sekä pinttynyt hien haju. Olen kuitenkin innostunut paikallisen kuntokeskuksen ryhmäliikunnoista, joten päätin antaa kuntolaitteillekin mahdollisuuden kun totesin, että kotona itsekseen tehtävät lihaskuntoharjoitukset eivät oikein suju.

Se todella kannatti! Paikallisen uuden kuntokeskuksen modernit Technogym-laitteet ja systeemit ovat ihan huippuja. Ensin tein netissä testin, jonka perusteella minulle ehdotettiin ohjelmaa (kiinteyttävä shape-ohjelma, sopii oikein hyvin). Sitten kävimme ohjaajan kanssa ohjelman läpi ja viilasimme sitä hieman (alaselkätreeniä työkseen tuolissa lojuvalle ja reiden loitontajia ratsastajalle), ja kävimme konkreettisesti läpi kaikkien siihen kuuluvien laitteiden käytön ja säädimme painot.

Treeni näillä laitteilla on todella helppoa, sanoisinko idioottihelppoa :). Aloitan harjoittelun työntämällä saamani avaimen keskusyksikköön ja valitsemalla ohjelman. Siitä voin myös missä vaiheessa tahansa käydä katsomassa animaation siitä, mitä milläkin laitteella pitää tehdä. Laite ohjaa minut ensimmäiselle laitteelle, juoksumatolle. Kun lykkään avaimen siihen, se moikkaa minua, säätää vauhdin sovituksi ja käskee kävelemään vartin alkulämpöjä. Vaivutan itseni mukavaan kävelytranssiin (luulin inhoavani juoksumattoa, mutta se on oikeastaan tosi mukava) ja kone ystävällisesti piippaa ja hidastaa kun olen kävellyt vaaditun ajan. Se myös kertoo mikä on seuraava laite: jalkaprässi, laite numero 13. Sitten vain etsin oikean numeroisen laitteen (jos nyt olisin unohtanut miltä kyseinen kapine näyttää) ja lykkään avaimen siihen. Laite käskee säätämään penkin tiettyyn kohtaan, kertoo mitkä painot minun pitää valita ja että luvassa on kaksi viidentoista toiston settiä. Tehdessäni liikettä laite kertoo teenkö sitä oikealla nopeudella, huomauttaa jos kolistelen painoja eli löysäilen, ilmoittaa kun sarja on tehty ja laskee puolen minuutin tauon sarjojen väliin. Ja ohjaa minut sitten seuraavalle laitteelle. Voiko kuntosaleilu olla enää helpompaa?

Olen siis yhä vahvemmin sitä mieltä, että mikä tahansa urheilu on välineurheilua. Ratsastaa voi farkuissa ja kumppareissa kouluttamattomalla ravurilla, mutta lajiin suunnitelluilla varusteilla ja osaavalla hevosella se usein vain on mukavampaa ja ennen kaikkia tuloksellisempaa. Minä hyväksyn, etten motivoidu täysipainoiseen lihaskuntoharjoitteluun omassa olohuoneessani, enkä suostu tunkkaiselle salille kymmeniä vuosia vanhojen kidutuslaitteiden armoille. Onneksi tällaisille mukavuudenhaluisille ihmisille on tarjolla kuntosaleja ja laitteita, jotka melkein tekevät harjoituksetkin puolestamme. Kannattaa käydä tutustumassa!

Kaisa Kujala

Joo, olen tajunnut sen minkä moni ikäiseni tajuaa, eli en kuulu enää 20-25 v. kategoriaan, jolloin kroppa ja mieli ja elämä, kaikki rullaa sillä omalla painollaan, ilman sen suurempia ponnisteluja. Lihakset eivät kipeydy yön aikana saati työpäivän aikana ja mielikin pysyy virkeänä lyhyiden yöunien jälkeen. EI, nyt on kaikki ihan toisin. Tämä sohvaperuna on tajunnut olevansa kolmenkympin korvilla ja se kuuluisa RUPSAHTAMINEN on jo uhkaavasti alkanut hiipiä nurkan taakse. Eikä mikään ihme, jos koko elämänsä on omistanut laiskottelulle ja antanut vallan omalle mukavuudenhalulleen. Nyt lopputuloksena on se, että seison tällä hetkellä tienhaarassa; toinen suunta vie kohti pikaista rappeutumista / ennen aikaista vanhentumista ja toinen suunta vie pienin askelin kohti elämänmuutosta ja terveellisempää elämää. Kuulostaa kliseiseltä, siis todellakin. Mutta se on totta. Nyt on ihan pakko.

Ennen minulle riitti kuntoiluksi 3-5 krt / viikossa tallilla, siis suunnilleen välillä asuin tallilla. Nyt kun matkaa tallille on 40 km / suunta ja kotona työpäivän jälkeen odottaa pieni taaperoikäinen prinsessa, on tämä tallikuntoilu mahdollista enää noin kerran viikossa ja sehän ei siis luonnollisesti riitä mihinkään. Kyllä, olen itsekin sen huomannut! Jotain pitäisi keksiä…

Lenkkeily on jotenkin aina tuntunut tylsältä, jumppaan en kuitenkaan lähde ja kuntopyöräily on out (siis minun mielestäni), saati sitten kotona jumppaaminen. Mitä mukavuudenhaluinen laiskiainen voisi tehdä, mieluiten mahdollisimman edullisesti?

Tadaa, keksin! Tai oikeastaan mieheni sen keksi, mennään uimaan! ”Joo, sitä voisi harkita” –mietin.  En ole käynyt uimassa, siis kuntoilumielessä, varmaankaan öö… ikinä. Uintireissut ovat olleet aina joko kylpylässä lillumista tai kesällä järvessä pulahtelua, ei todellakaan mitenkään kuntoa kohottavaa liikuntaa. Voisinko mennä, ihan vaan kokeilla? No totta kai, ja niin me mentiin, yhdessä. Ja oikeastaan se oli tosi kivaa, puolituntia uintia oli kevyttä ja miellyttävää ja varmasti voitti kotona istumisen. Innostuin niin, että viikon sisällä lähdin vielä toisenkin kerran. Mielettömän siisti tunne, tästä se lähtee. Ehkä voisin säännöllisesti käydä 1-2 kertaa viikossa uimassa? Se olisi ainakin alku uudelle aktiiviselle elämälle.

Minulla on myös haave, se liittyy työmatka-kuntoiluun. Voisinkohan olla rohkea ja uhmata omia vanhoja tottumuksiani, pyöräilemällä töihin? Lauttasaari-Pasila –väli tuntuu aika pitkältä, mutta ehkä ei ihan mahdottomalta… jää nähtäväksi. Tosin tähän harrastukseen tarvitsen sopivan pyörän.

Onneksi nyt on kevät, jotenkin tämä vuoden aika saa pienen toiveen pilkahduksen aikaan, ehkä sittenkin muutan omia kuntoilutottumuksiani, ehkä tänä vuonna onnistun!

Nina Kaipio

Uimahallissa viihtyminen vaatii usein täydellisen ajoituksen. Tämäkin on tietysti makuasia, mutta itse pyrin aina tavoittelemaan sitä suhteellisen rauhallista vuorokauden aikaa, jolloin saa uida häiriöittä. Tässä en ole vuosien varrella kuitenkaan erityisesti kehittynyt, sillä useimmiten päädyn hallille kuin käskystä ns. ruuhka-aikaan, jolloin allasjumppa viereisellä radalla on käynnistymässä tai perheiden yhteinen uintiretki on alkamassa.

Tästä syystä olen pyrkinyt pitämään jonkinasteista alkeellista tutkimusta siitä, milloin kannattaa mennä mihinkin halliin. Perhepaikat kannattaa kiertää kaukaa lauantai-iltapäivisin ja eläkeläisten allasjumpat kulminoituvat usein aamupäivisin. Illat ovat yleensä hyvää aikaa, erityisesti juuri ennen uimahallin sulkeutumisaikaa. Tosin tässäkin huomasin poikkeuksen yhtenä lauantai-iltana, jolloin tuntui, että koko kaupunki oli päättänyt tähdätä samaan kuin minä. Nimittäin nauttia rauhallisen uintihetken juuri silloin, kun puoli Suomea saunoo kotona Putous-ohjelma taustalla tai suunnittelee iltarientoihin lähtöä.

Kyseinen ilta osoittautui oikeaksi sesonki-illaksi. Jos etsisin seuraa, olisi lauantai-ilta uimahallissa takuulla se tehokkain tapa törmätä toiseen sukupuoleen. Altaat suorastaan kuhisivat nuoria ja suhteellisen hyvärakenteisia miehiä. Hämmästyttävää, uimahalleista niitä näköjään löytää! Tästä pitäisi kirjoittaa jonnekin deittipalstalle vinkki, tyyliin: ”Sinkut, unohtakaa baari-illat ja perinteiset iskupaikat, uimahallin tarjonta on paljon parempi”. Tutustumishetkiäkin saisi luotua varmasti helpolla, kapealla radalla voisi ”vahingossa” törmätä viattomasti. Tietysti nainen ei ehkä ole ihan hehkeimmillään juuri hiukset märkinä ja täysin luonnontilassa, mutta toisaalta eipähän ainakaan lupailla liikoja, kun voi näyttää heti toiselle, että ”tältä näytän aamuisin”.

Itse suosin kuitenkin edelleen niitä naistenvuoroja. En kestä miesten ylenpalttista ja suorastaan liioiteltua polskintaa ja järjetöntä kauhontaa. Lisäksi inhoan niiden pitkäsukelluksia ja sitä tunnetta, kun saa kurkata altaan pohjalle ja pelätä, että sukeltaako siellä alla joku hullu…. Lisäksi miehet ovat ilmeisesti saaneet jonkin erityisluvan hyppiä altaan reunoilta keskelle rataa. Käsittämätöntä! Olen 100 % varma, että jos itse päättäisin treenata uimahyppyjä tuolla tavalla, tulisi jokin täti takuulla nuhtelemaan. Epäreilua!

Tieteelliset tutkimukset siitä täydellisestä uintiajasta näköjään siis jatkuvat…. Vinkkejä otetaan ilolla vastaan!

Nina Kaipio

Olen aina ollut järjetön vilukissa. Talvilajit (niin hauskoja kuin ne varmasti ovatkin) eivät tästä syystä enää tätä äärimmäisen mukavuudenhaluista ihmistä saa pauloihinsa. Mennyt(?) talvi on todella hellinyt hiihtäjiä ja laskettelijoita, mutta meikäläinen on pysynyt visusti sisätiloissa. En halua enää palelluttaa varpaitani, sormiani, poskiani… Eikö me ratsastajat olla saatu kokea sitä ihan riittämiin? Toki nyt olen ratsastanut ja juossut ulkona tänä talvena, mutta se ei ole kuitenkaan sama asia…

Auringon paistaminen ei siis automaattisesti tarkoita ulkolajeja. Päinvastoin olen viime päivinä huomannut nauttivani pikemminkin syrjäisistä hot joogasaleista iltamyöhällä. Mikään ei ole niin ihanaa kuin hikoilla jo valmiiksi pelkästä ajatuksesta, että kohta sattuu. Siihen jää koukkuun! Huomaan iltojeni iloksi klikkailevani uusia tunteja vielä kuumemmissa lämpötiloissa. Enkä usko, että tämä innostus taittuu, vaikka kesäaurinko kohta kuinka syleilisi.

Lajeista löytyy kyllä vaikka mitä mielenkiintoista.  Uinti on oma ikisuosikkini, mitä nyt kammoankin sitä ensimmäistä jäätävää hytinää altaaseen laskeutuessa. Joskus jo pelkästään tämän tilanteen ajatteleminen on saanut valitsemaan illan treenit toisin. Kesällä uinti puhkeaa kukkaan, tätä lajia pitää ja saakin harjoitella mitä upeimmissa puitteissa. Järviveden ääressä kasvanut on oppinut arvostamaan omanarvontuntevaa, mahtipontista merta. Meren aalloissa tuntee jo todellista vastustakin!

Vastuksesta puheen ollen…. Olen viime päivinä miettinyt paljon vanhan ja rakkaan koripalloharrastuksen elvyttämistä. Olen ollut fanaattinen ja äärimmäisen kilpailuhenkinen suorittaja tässäkin lajissa, joten hidas laskeutuminen pelkkään kepeään pallotteluun mietityttää. Pystynkö siihen, vaikka viisautta (toivon mukaan) ovat jo vuodetkin automaattisesti tuoneet mukanaan?  Joskus saan todella taistella vastaan valtavaa kilpailuviettiäni ratsastuksen tätitunneillakin, vaikka sen verran itsesuojeluvaistoa onkin, että tiedostaa, että ”Ei, Nina, siitä et enää selviä, ei tässä iässä, ei näillä taantuneilla taidoilla”. Ajatus kuitenkin kutkuttaa…. Pallolajeissa tätä viettiä voisi toki toteuttaa myös….

Olen varmasti sen verran rauhaton etsijä tässäkin asiassa, etten lakkaa ihastumasta vanhoihin, uusiin mielenkiintoisiin lajeihin. Kaiken kokemani jälkeen on kuitenkin todettava, ettei mikään laji ole niin hieno kuin ratsastus. Tätäkin vastaan olen taistellut – tuloksetta! Hevosen kanssa yhteistyössä tästä äärimmäisen haastavasta urheilulajista kehkeytyy mitä upeimpia elämyksiä, ja se antaa todellisen merkityksen elämälle. Voi, miten kliseiseltä ja tönköltä tämä nyt kuulostaa, mutta ratsastus on oikeasti sellainen laji, jossa mitkään maalliset murheet eivät paina. Niitä ei yksinkertaisesti pysty ajattelemaan samanaikaisesti. Odotan jo innolla paahtavaa kesäaurinkoa, pöllyävää hiekkaa ja pörrääviä kärpäsiä – that’s hot!